MITÄ LÄÄKÄRIT EIVÄT KERRO SINULLE

Swipe to the left

Reseptissä hieman Tšehovia ja hieman Supermiestä

Reseptissä hieman Tšehovia ja hieman Supermiestä
1 years ago 929 Katselut Ei kommentteja

Lomailulta odotetaan paitsi lepoa, myös ajatusten jäsentämistä. Tähän tarkoitukseen kirja on yksinkertainen ja tehokas väline – näin lupaa kirjallisuusterapia, eräs itseilmaisuun perustuvista terapiamuodoista.

Kirjojen lohduttavan voiman tuntee jokainen kirjoja lukeva. Vaikeina aikoina avataan usein oma lempikirja, sillä juuri se auttaa, vaikka olisi jo moneen kertaan luettu ja hiirenkorvilla. Kirjan tuoma apu on todellista.

Kirjallisuusterapia hoitokeinona eroaa tavallisesta lukemisesta pääasiassa siinä, että se on määrätietoista, huolellisesti suunniteltua ja tuloksiin keskittyvää lukemista, joka yleensä liittyy potilaille ajankohtaiseen aiheeseen.

Kirjallisuusterapian voittokulku

Sana kirjallisuusterapia on mainittu ensimmäisen kerran tasan sata vuotta sitten. Vuoden 1916 merkittävimmässä amerikkalaisessa kirjallisuuslehdessä, The Atlantic Monthlyssa, julkaistiin pappi Samuel Crothersin kirjoittama essee, joka käsitteli kirjojen käyttöä masentuneiden potilaiden hoidossa. Teksti esitti ajatuksen määrätä kirjallisuutta potilaille hoitokeinoksi.

Crothers ei kuitenkaan keksinyt kirjallisuusterapiaa. Se tunnettiin jo ensimmäisen kirjaston ajoilta antiikin maailmassa. Esimerkiksi muinaisegyptiläisen faaraon Ramses II:n hovin kirjastoa koristi kirjoitus ’Paikka sielun parantamiseksi’. Tätä pidetään vanhimpana tunnettuna kirjaston mottona.

Kirjallisuusterapia yleistyi 1800-luvun puolivälissä. Sitä käytettiin erilaisten psyykkisten häiriöiden kuten mielisairauksien, masennuksen, huume- ja alkoholiriippuvuuden sekä pelko-, suru- ja käytöshäiriöiden hoidossa. Sitä käytettiin sekä yksilö- että ryhmäterapiassa ja varsinkin lapsipotilailla.

1900-luvulle tultaessa kirjastot olivat tärkeä osa Euroopan psykiatrisia hoitolaitoksia.

Yhdysvaltoihin perustettiin Lääketieteellisten kirjastojen yhdistys, joka edisti aktiivisesti kaunokirjallisuuden lukemisen parantavia voimia. Uskotaan, että juuri tässä kirjastonhoitajien ja lääkärien yhteisessä syntyi kirjallisuusterapian käsite.

Eräs kirjallisuusterapian pioneereista, Sadie Peterson Delaney, oli Alabaman osavaltion Veteraanikirjaston pääkirjastonhoitaja. Hän alkoi 1920-luvulla käyttää lukemista sotaveteraanien hoitamiseen – potilaiden sairaushistoriasta riippuen, yhdessä psykiatrien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa, hän valitsi jokaiselle potilaalle sopivaa luettavaa.

Delaney tuli yli kolmenkymmenen vuoden ajan kestävän uransa aikana luoneeksi kirjallisuusterapiamenetelmän, joka tunnettiin lopulta koko maailmassa.

Amerikassa ja Euroopassa kehittyi kaksi erilaista kirjallisuusterapian koulukuntaa. Amerikkalaisen koulukunnan mukaan kirjallisuusterapiaa voitiin käyttää vain hoitolaitoksissa (kliininen kirjallisuusterapia) – sitä annettiin erilaisista mielen sairauksista ja ongelmista kärsiville. Eurooppalaisen kirjallisuusterapian koulukunta, joka perustuu ruotsalaisen neuropatologin ja bibliofiilin Jakob Billströmin teorioihin, on puolestaan sitä mieltä, että terapiaa voidaan käyttää myös sairaaloiden ulkopuolella. Juuri tämä kehitykselliseksi kirjallisuusterapiaksi kutsuttu koulukunta on saanut maailmassa valtavasti suosiota.

Menettely ja prosessi

Kirjallisuusterapialla tarkoitetaan menetelmää, jossa valitun kirjallisuuden avulla edistetään potilaan psyykkisen tilan normalisointia tai optimointia. Tämä on vain yksi monista modernin kirjallisuusterapian määritelmistä. Poikkitieteellistä terapiaa käyttävät ja tutkivat eri alojen asiantuntijat: lääkärit, kirjastonhoitajat, psykologit, sosiologit, sosiaalityöntekijät ja opettajat. Yhdistävä tekijä kirjallisuusterapian eri muodoissa on mahdollisuus saada lukemisen avulla aikaan ajatusten ja käytöksen muuttumista toivottuun suuntaan.

Kirjallisuusterapia alkaa potilaan tai asiakkaan lähtötilanteen tutkimisella. Hänen elämäntilanteensa sekä terveydentilansa ja ongelmansa määritellään. Sen jälkeen tehdään hoitosuunnitelma laatimalla tavoitteita ja tehtäviä, ja tässä prosessissa tilanteesta riippuen saadaan usein mukaan eri asiantuntijoita: lääkäri, kirjastonhoitaja, sosiologi jne. Sen jälkeen valikoidaan luettava kirjallisuus ja kirjallisuusterapian metodi.

Riippumatta siitä, toteutetaanko yksilö- vai ryhmäterapiaa, kirjallisuusterapia sisältää paljon lukemista (joko kotona tai terapiaistunnon aikana); hautomisajan (jolloin mietitään ja arvioidaan luettua itsenäisesti); keskusteluja luetusta materiaalista (tulkintaa, analyysiä, arviointia) sekä päättökeskustelun, jolloin tehdään analyysi, vedetään johtopäätöksiä ja arvioidaan terapian tulos.

Kuinka terapeuttinen lukeminen toimii?

Jo vuonna 1950 amerikkalainen kirjastotutkija Caroline Shrodes kuvaili väitöskirjassaan kolme tärkeintä kirjallisuusterapian vaihdetta.

Tunnistamisen vaiheessa lukija on tietoinen samankaltaisuudesta teoksen päähenkilön kanssa, tunnistaa kirjassa kuvailtuja tapahtumia tai ideoita sekä rinnastaa oman elämäntilanteensa luettuun. Mitä isompi on ongelmatilanteen samankaltaisuus teoksessa ja lukijan elämässä, sitä paremmin onnistuu tunnistaminen. Yhtä tärkeää on lukijan kyky asettua kirjailijan luomaan maailmaan. Silloin voidaan savuttaa lukijan psyyken syvimmät kerrokset ja päästä käsiksi hänen arvojärjestelmäänsä.

Katarsis eli kliimaksi, voimakas tunnetila on seuraava vaihe – sana juontuu muinaiskreikan sanasta puhdistuminen. Kirjallisuusterapian tapauksessa lukija on tunteineen mukana tarinassa – hänestä tulee kirjassa kuvaillun emotionaalisen ja intellektuaalisen prosessin aktiivinen osallistuja. Hän saattaa turvallisessa ympäristössä tarkastella tukahdutettuja tunteitaan. Ihminen ymmärtää ja tuntee, että muutkin kohtaavat samoja ongelmia ja tunteita. Näiden tukahdutettujen tunteiden ilmaisu tasoittaa tietä ymmärtämiselle.
Ymmärtämisen vaihe sallii sen, että voi terapeutin avulla tai itsenäisesti tarkastella omaa ongelmaansa, elämäntilannettaan, ajatuksiaan ja tunteitaan ulkopuolelta. Lukija saa uutta näkökulmaa ja ongelmanratkaisun mahdollisuuksia. Ymmärtämisen pohjalta laaditaan suunnitelma jatkon varalle.

Balzacin voide, Tolstoin puristus?

Oikean kirjan valitseminen oikealle potilaalle tuntuu olevan kirjallisuusterapeutin mielenkiintoisin ja haastavin tehtävä. Kirjallisuusterapeutin on ensiksi tunnistettava potilaan tarpeet oikean kirjan valitsemiseksi – teoksen aiheen on vastattava potilaan ongelmia ja päähenkilön on oltava luonteeltaan luotettava ja potilaalle sopiva. Tämä varmistaa tunnistamisprosessin ja terapeuttisen vaikutuksen. Yhtä tärkeitä ovat lukijan omat kyvyt ja kiinnostuksen kohteet – kirjan on vastattava potilaan lukutaitoa ja henkistä kehitystasoa, varsinkin kun potilaat ovat lapsia. Tekstin on vastattava potilaan persoonallisuuden kypsyystasoa.

Hyvä esimerkki ovat sadut, joita käytetään sekä lasten että aikuisten terapiassa. Saduissa voi tapahtua mitä vain! Somessa hiljattain levinneessä lausahduksessa on totuuden siemen: ”Miten opetetaan lapsille, että kannattaa olla hyvä? Pinokkio elää valheissa, Tuhkimo tulee kotiin vasta puolenyön jälkeen, Batman ajaa 420 km/h, Elsasta tulee kuningatar jääsydämen ansiosta, Tarzan kävelee edelleen nakuna ja Lumikki asuu seitsemän kääpiön kanssa!?”

Keskustelemalla potilaan kanssa terapeutilla on toki mahdollisuus selvittää, oliko hänen valitsema teos ollut se oikea. Tarpeen mukaan vaihdetaan kirjat toisiin.

Kirjallisuusterapeuttien kokemuksia on kuvailtu laajasti sekä kirjoissa että internetissä, jossa on saatavilla hoitavan kirjallisuuden luetteloita lajiteltuina ongelmien perusteella. Eräitä laajimpia kirjallisuusterapiapalveluita tarjoaa vuonna 2008 Lontooseen perustettu korkean profiilin kulttuurijärjestö The School of Life ja sen toimipisteet koko maailmassa. Sieltä saa tiettyä summaa vastaan sekä netistä että henkilökohtaisesti palveluita kirjallisuusterapeutilta, joka selvittää vastaanoton aikana asiakkaan ongelmia ja lukutottumuksia sekä suosittelee kirjoja, jotka voivat auttaa. The School of Life -kirjallisuusterapeuttien keskuudesta löytyy myös brittiläinen kirjailija ja bibliofiiliSusan Elderkin, joka on yksi The Novel Cure -kirjan (2013) tekijöistä. Tähän kirjaan koottiin 751 teosta, joita voidaan käyttää kirjallisuusterapiassa.

Lukeminen tarjoaa valtavasti hyötyjä, kuten stressin vähentämistä ja unenlaadun parantamista, masennusoireiden helpottamista sekä aivojen suojaamista Alzheimerin tautia vastaan. Eräässä psykologien vuonna 2013 tekemässä amerikkalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että kirjallisuuden lukeminen voi auttaa ihmistä tuntemaan enemmän empatiaa. Hyvä kaunokirjallisuus, varsinkin klassikko, tuottaa empatiaa kevyttä romaania helpommin. Tutkija selittää, että populaarikirjallisuus kuvailee lähinnä kirjailijaa itseään, ja teoksissa on kontrolloitu maailma, mikä jättää lukijalle passiivisen roolin. Sen sijaan klassikoissa kuten Dostojevskin romaaneissa ei ole yhtä kaikkitietävää kirjailijan ääntä, vaan jokaisella hahmolla on oma versio todellisuudesta, eikä siihen voi aina luottaa. Lukija tempautuu mukaan ja muuttuu osallistujaksi – vähän kuin oikeassa elämässä. 1

Kirjastonhoitaja vai psykologi?

Lukeminen ei siis ole pelkkää viihdettä tai abstraktin ajattelun harjoittelua. Mutta mitä kirjallisuusterapia sitten oikein on? Toisaalta se on lähikirjaston tavoin jokaisen saatavilla. Minkä tahansa kirjojen lukeminen auttaa lukemaan omaa elämää ja näin edistää sen ymmärtämistä ja antaa välineitä ongelmanratkaisuun eri tilanteissa. Tämä on kirjallisuusterapian iso plussa. Sen isoin miinus on se, ettei sen menetelmiä ole kunnolla standardoitu. Ihminen ei ehkä osaa ilman kirjallisuusterapeutin neuvoja valita itselleen juuri niitä kaikkein ihanteellisimpia kirjoja. Eikä kirjallisuusterapeuteista todellakaan ole ylitarjontaa.

Maailmalla kirjallisuusterapeutista on tullut muotiammatti, mutta nimikevon vielä määrittelmätӧn. Toiset pitävät kirjallisuuden harrastuneisuutta tai humanistista tutkintoa riitävänä, kun taas toisten mielestä ilman lääketieteellistä koulutusta ei voi työskennellä terapeuttina. Harmi sinänsä, koska kysyntää olisi varmasti kaikille lähestymistavoille.

Vuonna 2013 erääseen brittiläiseen tutkimukseen osallistui yli sata lievistä tai kohtalaisista mielenterveysongelmista kärsivää ihmistä, joilla ei ollut tarvetta kliiniseen hoitoon. He osallistuivat kirjallisuusterapian malliin, jossa oli myös mukana paikallinen kirjastolaitos kirjastoapteekkarin johdolla. Terapian loputtua kaikkien osallistujien mielenterveys oli kohentunut merkittävästi.2

Terapiakirjojen valinta ei ole helppoa eikä yksinkertaista. Sen lisäksi lukijan mielentila, maailmankuva, lukutavat ja muut seikat ovat merkittävässä osassa. Ja vaikka ulkomaisiin raportteihin on koottu monia yleismaailmallisesti ajankohtaisia ongelmia, meilläkin kannattaisi kehittää kirjallisuusterapiaa ja nimetä kirjalääkäreitä, jotka olisivat tietoisia niin paikallisista erityispiirteistä kuin saatavilla olevista kirjallisuuden resursseistakin.

Inguna Mukāne

Valitse kirjallisuuden laji

Elämäntaitokirjallisuus. Konkreettisia ohjeita, ongelmanratkaisun suuntaviivoja sekä vaihtoehtoja. Elämäntaitokirjojen laatu ja luotettavuus sekä tekijöiden eettinen ja ammatillinen vastuu on jo pitkään ollut kuuma aihe psykologien keskusteluissa, koska juuri psykologit yleensä luovat tätä kirjallisuutta. Näiden kirjojen tavoitteena on auttaa käsittelemään stressiä, edistää menestystä ja luoda itsestä parempi versio. Monen kriitikon mielestä nämä kirjat ovat itse asiassa haitallisia, koska ne saattavat aiheuttaa lyhytaikaista parannusta, jota kuitenkin seuraa suuri pettymys. Useat psykologiyhdistykset yrittävät jopa suojella lukijoitaan huonolaatuisilta elämäntaitokirjoilta psykologien työtä säätelevien sääntöjen avulla. Vaikka nämä kirjat ovat tällä hetkellä todella suosittuja, ulkomaalaiset kirjallisuusterapeutit väittävät kaunokirjallisuuden olevan tehokkaampaa.

Erityispsykologinen / lääketieteellinen kirjallisuus. Antaa mahdollisuuden lukea oman tilanteen tieteellisiä määritelmia sekä saada tietoa hoitomenetelmistä, riskeistä jne.

Omaelämäkerrat ja merkkihenkilöiden elämäntarinat. Kirjan sankareiden – todellisten ihmisten – elämä inspiroi: miten he ovat muokanneet elämäänsä ja suunnanneet tavoitetta kohti sekä käsitelleet oman elämänsä haasteita. Suurempi uskottavuus kuin romaanien sankareilla.

Filosofinen ja hengellinen kirjallisuus. Edistää itsetutkiskelua, herättää eksistentiaalisia kysymyksiä, auttaa paremmin ymmärtämään elämän tarkoitusta ja arvoja.

Runous. Rauhoittaa ja epäsuorasti kutsuu lukijaa miettimään elämäänsä. Runousterapia on yksi kehittyneimpiä kirjallisuusterapian aloja Yhdysvalloissa, jossa sitä jo 1950-luvulta alkaen on aktiivisesti hyödynnetty psyykkisesti sairaiden potilaiden hoidossa. USAssa on perustettu useita runousterapiayhdistyksiä.

Huumori ja satiiri. Auttaa rentoutumaan arjen huolista, vapauttamaan tunteita sekä näkemään tavallisten tilanteiden ja ongelmien vaihtoehtoja.

Dekkarit, rikoskirjallisuus. Viihdyttää ja antaa mahdollisuuksia ilmaista tunteita. Elämä "kulissien takana" houkuttelee ajattelemaan moraalikäsityksiä ja arvoja. Opettaa varovaisuutta, kuvaa ihmisen käytöstä sekä motivaation "varjopuolen".

Nuorisoromaanit (kouluromaanit). Mahdollisuus tarkastella itselle tuttujen ja ajankohtaisten tilanteiden erilaisia ratkaisuja.

Satuterapia. Kansansatujen ja lapsille suunnattujen satukirjojen avulla on mahdollista kartuttaa elämänkokemusta ja oppia ratkaisemaan tärkeitä ongelmia. Satu on ikään kuin lasten tiekartta aikuisten maailmaan, ensimmäinen elämän koulu, joka antaa ymmärrystä hyvästä ja pahasta. Terapeuttiset sadut antavat ajateltavaa elämän tarkoituksesta sekä auttavat näkemään tapahtumia eri näkökulmista. Satu on muistutus perusarvoista ja olemassaoloa koskevista kysymyksistä eli elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja vapaudesta. Didaktisten satujen ansiosta oppimisprosessi tuntuu houkuttelevammalta, koska tehtävät näyttävät mielenkiintoisilta. Psykokorjaavien satujen ansiosta opetellaan uusi käytöstapa, opetellaan samaistumaan sadun sankariin sekä seuraamaan hänen esimerkkiään (häiritsevä käyttäytyminen korvataan toivottavalla).

Mihin pystyy sarjakuvaterapia

Sarjakuva on erittäin suosittua Amerikassa, jossa sarjakuvateollisuuden arvo on arviolta yli kolme miljardia dollaria. Sarjakuvan huima suosio innosti vuonna 2010 amerikkalaista kliinistä psykologia Patrick O’Connoria kehittämään sarjakuvaterapiaa potilaille, jotka kärsivät masennuksesta, ahdistuksesta ja traumaperäisestä stressihäiriöistä. Sarjakuvaterapiassa potilaat voivat sarjakuvan avulla ilmaista omaa kokemustaan henkilökohtaisella kertomuksella.

Sarjakuvaterapiasta tuli niin tehokas, että USA:n armeija otti sen käyttöön veteraaneille, jotka muuten eivät välttämättä ole halukkaita keskustelemaan sodan traumaattisista kokemuksista.

O’Connor kutsuu keksintöänsä supersankariterapiaksi ja korostaa, että Batmanin, Hämähäkkimiehen, Supermiehen ja muiden vastaavien sarjakuvasankareiden tarinat ovat toimivia, koska arjen ongelmia liioitellaan, jolloin niistä tulee tuttuja. Ne ovat yhä mielenkiintoisempia, jos ne sisältävät potilaan suosikkisankareita. Psykologien käytäntö osoittaa, että supersankariterapia vaikuttaa paitsi nuoriin poikiin, myös kaiken ikäisiin asiakkaisiin, niin miehiin kuin naisiinkin.

Tärkeimmät hyödyt

Emotionaaliset

* Edistää empatiaa ja myötätuntoa

* Luo positiivista asennetta sekä kehittää myönteistä omakuvaa

* Vähentää emotionaalista tai henkistä stressiä

* Kehittää uusia mielenkiinnon kohteita ja mielenkiintoa ulkomaailmaa kohtaan

* Edistää toleranssia ja kunnioitusta muita kohtaan sekä opettaa hyväksyntää

* Opettaa, että jokaisesta ihmisestä löytyy jotain hyvää

* Stimuloi tarkastelemaan moraalisia arvoja, jotka siivittävät luonteen kehitystä

Kognitiiviset

* Stimuloi kriittistä ajattelutapaa (analysointi, päätelmien ja päätösten tekeminen jne.)

* Kehittää itsearviointikykyä

* Näyttää, että lukija ei ole ainoa eikä ensimmäinen, jota kyseinen ongelma koskee

* Näyttää, että ongelmaan on olemassa useampia ratkaisuja

* Rikastuttaa käsitystä ihmisen käytöksestä ja motivaatiosta

* Opettaa rakentavaa ongelmanratkaisua

* Edistää avoimempaa ja vapaampaa keskustelua ongelmista

LÄHTEET

1 David Comer Kidd, Emanuele Castano. Reading Literary Fiction Improves Theory of Mind.

http://science.sciencemag.org/content/early/2013/1...

2 Macdonald J., Vallance D., McGrath M. An evaluation of a collaborative bibliotherapy scheme delivered via a library service.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22989064